Rakentajapäiväkirja

Heinäkuun edetessä raksaväsymys alkaa kiistatta iskeä. Kuuntelemme kasvavan kateuden vallassa ystäviemme kesälomakuulumisia; he reissaavat, veneilevät, uivat ja loikoilevat. Me sen sijaan laahaamme luumme aamu toisensa jälkeen raksalle ja tartumme hommiin. Helle laskee työtehoa olennaisesti ja vaikeuttaa muutenkin tekemistä. +30 asteen lämmössä ei nimittäin voi todellakaan maalata. Maali ihan kirjaimellisesti kuivuu pensseliin kiinni ennen kuin sen ehtii sutia seinään. Alkaa olla ihan selvä juttu että emme ehdi mitenkään maalata taloa kahteen kertaan, kuten aikomuksemme oli. Hyvä jos saamme yhden maalikerroksen päälle ennen talven tuloa. Seinät ja smyygit olemme saaneet maalattua, mutta räystäänalusten kanssa tuhraamiseen menee hirvittävästi aikaa. Ja ylöspäin maalaaminen on helteessä todella raskasta. Aluksi jaksoimme vielä vitsailla hikiohenteisesta maalista, mutta helteiden jatkuessa viikko toisensa perään alkoi vitsi muuttua liikaa todeksi. Mutta autokatos on sentään noussut hyvää vauhtia kuumuudesta huolimatta. Ja pihasuunnitelmakin meillä on. Mutta sen toteutuksen aika on sitten vasta ensi kesänä…

 

 

 

Sääliksi käy työmiehiämme jotka ovat hikoilleet sisällä ja laittaneet seiniin tapettia ja maalia. Samoin laatoittajia, jotka kävivät viime viikolla laittamassa lattiaan ja seiniin laatat. Me huhkimme ulkona maalaamisen kanssa ja kävimme vähän väliä kurkkaisemassa miten laatat menivät paikoilleen valtavalla vauhdilla. Lopputulos on kyllä hieno! Talo alkaa hetki hetkeltä näyttää valmiimmalta, ja niin on tietysti syytäkin, sillä aikataulun mukaan meidän pitäisi päästä muuttamaan viiden viikon päästä. Vakuuttelemme itsellemme ja toisillemme ja ennen kaikkea lapsille, että kohta tämä jatkuva tontille ravaaminen loppuu. Ihan kohta muutetaan, ja sitten ei enää koko ajan pakata eväitä laukkuun ja työvaatteita päälle ja lähdetä taas styrokspaalien päälle keikkumaan maalipensselin ja –ämpärin kanssa. Jossain takaraivossa nakuttaa pieni ääni joka sanoo että ennen sitä muuttoa olisi syytä pakata ja muuton jälkeen ne tavarat pitäisi purkaakin, mutta vaiennan sen päättäväisesti.

 

 

Tapetointia ja laatoitusta lukuun ottamatta heinäkuu on ollut talolla hiljaiseloa. Elokuun puoliväliin mennessä pitäisikin sitten tapahtua enemmän: kohta tulevat keittiönkaapit ja koneet, samoin muut komerot. Sitten vielä lattia paikalleen, loput sähkö- ja lvi- työt valmiiksi ja sitten pitäisikin olla valmista. Reklamaatiolistakin on lyhentynyt. Hitaasti tosin. Sähkömies saisi kyllä tulla pian nykimään sen syrttykaapelinsa kuntoon sähkökaapista, sillä pian rakennamme portaat teknisen tilan ovelle, ja silloin kaapelin veto jo vaikeutuukin. Jos joku ihmettelee eivätkö portaat kuulukaan muuttovalmiiseen taloon, niin vastaus on että kuuluvat ne silloin kun perustus on sellainen normaali matala malli ja talo tasaisella maalla. Mutta meillä kun perustus on korkeampi ja talo vähän rinteessä, eivät portaat kuulu talotehtaan pakettiin. Ja koska teknisen tilan ovi on reilun metrin korkeudella maasta, olisivat portaat ihan kiva juttu.

 

Olemme me vähän lomailleetkin. Viikon verran vietimme mökillä ja piipahdimme myös helteisillä asuntomessuilla Kuopiossa. Tuntui hassulta ajatella että tasan vuotta aiemmin olimme seisseet edellisillä asuntomessuilla messutalon terassilla aivan projektimme alussa, ja nyt olemme jo muuton suhteen lähtökuopissa ja katselemme messuilta lähinnä piharatkaisuja ja pieniä sisustusdetaljeja. Messutalojen terasseilla seisoi pariskuntia ja perheitä, jotka olivat aivan kuten me vuosi sitten. Sama hiljainen kuiskuttelu ja sama haaveileva, lammasmainen katse. Mieleni olisi melkein tehnyt mennä taputtamaan heitä olalle ja sanoa: onnea matkaan. Se on kamalaa ja ihanaa yhtä aikaa. Raskasta ja rankkaa, mutta se kestää onneksi vain rajatun ajan. Ellet sitten meinaa tehdä kaikkea itse, jolloin se kestää rajattoman ajan.